R-Menu Oy – Easy Gourmet
R-Menu on pirkanmaalainen yritys, joka toimii valtakunnallisesti. R-Menun tapa kokata on täysin uudenlainen. Konseptin idea lähti vuonna 2008 siitä kuinka saamme tuotua anniskeluravintoloihin ruokatuotteet ilman keittiötiloja tai kokkia.
Konseptiin kuuluu R-Menun oma Suomessa valmistettu R-Cooker -uuni, sekä omat ruokatuotteet, jolloin konsepti on helppo ja nopea kenelle tahansa. Hävikkiä ei synny lainkaan. Kuka tahansa osaa kokata ja kustannustehokkaasti.
Toimintamme pyörähti vauhtiin vuonna 2009. Konseptin ja tuotteet hioimme sitä ennen valmiiksi ja tehokkaaksi usean vuoden kehitystyön myötä. Nykyään tarjoamme asiakkaillemme laadukkaita raaka-aineita ruokaan ja keittiölaitteita tarpeen mukaan.
Ensimmäiset asiakkaamme olivat pubeja. Lähtöajatuksemme ja kantava ideamme olikin kehittää ruokapalvelu, joka olisi yhtä varmaa, tehokasta ja nopeaa kuin ensiluokkaisen, maistuvan oluen laskeminen hanasta asiakkaalle.
Hyvin pian asiakaskunta laajeni muun muassa hotelleihin, huoltoasemiin ja kahviloihin. R-Menu on asiakaslähtöinen, laadukas ja pitkäaikainen yhteistyökumppani. Kun tutustuu konseptiimme, suosiomme on helppo ymmärtää.
Ruokatehdas
R-Menu on vuonna 2008 perustanut oman ruokatehtaan Kangasalle, jonka ansiosta voimme tarjota asiakkaillemme laadukkaita ruoka-annoksia. Valikoimiimme kuuluu yli 70 tuotteen ruokavalikoima.
Valmistamme omassa tehtaassamme suomalaisia tuotteita kuten keitot, pastat ja kastikkeet.
Uunitehdas
Vuonna 2015 kehitimme oman uunituotantomme Kangasalle, jossa valmistamme omakehitteistämme rasvakeitinuuniamme. Idea uunistamme lähti asiakkaidemme tarpeesta tarjota laadukasta ja monipuolista ruokaa ilman keittiötiloja. Tästä syntyi ainutlaatuinen rasvakeitinuuni R-Cooker.